Niin se syksy vaan saapuu pikkuhiljaa ja luonto alkaa muuttaa väriään. Täällä on kyllä toistaiseksi ollut upeat syysilmat, aurinko paistaa ja lämmintä riittää. Me ollaan urheasti lenkkeilty metsässäkin huolimatta hirvikärpäsistä ja onpa niiden seurassa muutama jälkitreenikin vietetty.

Sunnuntaina olin Rudolfin kanssa Hämeenlinnassa leolenkillä ja paikalla olikin ihan mukava määrä karvaisia kavereita. Urho jäi Villen kanssa portin tekoon kotiin. Lenkille sattui ihana ilma, joten mikäs siinä oli tallustellessa. Lenkin päälle grillasimme makkaraa järven liplatellessa vierellä.

Ruttu kävi lenkillä kahlailemassa, mutta uimaan ei malttanut mennä, kun oli niin monta vahdattavaa koiruutta. Ja hyvä niin, että kasvaisi toi turkkikin joskus takaisin.

Maanantaina jäi iltapäivällä ruhtinaallisesti aikaa, joten pojat pääsivät "yksityislenkille" mamman kanssa. Urhon kanssa kävin hölkkäämässä pellolla ja Ruttu pääsi kiipeilemään harjun päälle. Pojat olivat tosi riemuissaan jakamattomasta huomiosta.

Urhon kanssa treenailin samalla hiukan "seis" ja "paikka" sekä "tänne" -käskyjä, se osaa käskyt, mutta noudattaminen ei aina suju. Urho kyllä yllätti toimimalla täysin ohjeiden mukaan.

Ruttu keskittyi vaan nuuhkutteluun ja mamman kannoilla kulkemiseen.

Urho privaattilenkillänsä "Mamma, katso kuinka kivaa mulla on!"

Ruttu ei taas näytä ihan yhtä innostuneelta...

Jälkitreeneissä olemme kokeilleet nyt peltojälkeä. Eka kerta viime viikolla sujui ihan mukavasti, mutta eilinen meni hiukan penkin alle...

Urho selvitti oman jälkensä kohtuullisen hyvin, mitä nyt alku takkuili ja muutama peura kiinnosti enemmän kuin jälki.

Ruttusen jälki ehti vissiin vanhentua liian pitkään kuivalla ja hyvin tuulisella pellolla. Pikkumies näytti siltä, että mitä ihmettä, kun annoin "etsi"-käskyn. Urhoollisesti se yritti haistella ja kulkea eteenpäin, mutta mitään hajua se ei kyllä näyttänyt saavan. Kuin ihmeen kaupalla kolme esinettä kuitenkin löytyi ja Ruttu pääsi vähän jyvälle, ketä etsittiin. Lopulta maalimieskin löytyi ojasta ja sehän on pääasia.

Oli kyllä meissäkin tällä kertaa vikaa. Itse menetin epätoivoisena hermoni ja aloin tiuskia takana tulevalle Villelle. Ruttu tietysti aisti, että nyt on jo mammakin ymmällään... Ville taas "mokasi" esineellä. Urho jäljesti hyvää vauhtia, mutta pysähtyi yhtäkkiä, jolloin Ville tokaisi koiralle "mikäs sulle nyt tuli". Urhohan pysähtyi ilmaisemaan esineen niin kuin on opetettu. Tän Ville tajusi sitten hiukan jälkijunassa... No ens viikolla paremmalla onnella.

Lopuksi vielä kuva poikien syksyisestä riemusta