Ruttu-Rudolf, Nöpö-nuppunen, Rupsukka, vauvamme, pikku päivänsäteemme täytti sunnuntaina jo 8 kuukautta. Ja kuten blogimme lukijakin totesi niin ukkohan on venähtänyt ihan silmissä... 

Voi kun nuo pysyisivätkin sellaisina palleroisina edes vähän pidempään, mutta hurjan äkkiähän ne kasvavat. Nyt on Rutullekin siunaantunut jo kokoa noin 45 kilon ja 74 sentin verran eli ihan äijän mitoissa hiljalleen ollaan.

Kuuraparta

Rudolf ei ole oikeastaan osannut Rölliä ihmeemmin ikävöidä, vaikka tykkäsikin siitä kuin hullu puurosta. Muutaman kerran alkuun etsiskeli sitä, mutta ei enää. Ruttu peri vaarin ruokapaikan poikien kuppitelineestä ja sitä vähän alkuun hämmästeli, että voiko tästä syödäkään, kun tämä on Röllin paikka.

Urho taas ymmärsi selvästi, että jotakin peruuttamatonta on tapahtunut. Se ilmeisesti stressasi sitä tilannetta, kun lauman pää vanheni ja Urho mietti jatkuvasti "minä pomo, sinä pomo, minä pomo, ei kun sinä pomo". Kun Rölli poistui, niin Urhosta tuli kiistaton pomo ja se alkoi taas leikkiä Rutun kanssa entiseen malliin ja on muutenkin nyt iloisempi ja rennompi koira. Hautaa se kiertää ja haistaa, varsinkin alkuun sitä tutki, ehkäpä haistaa Röllin sieltä eikä ole yrittänyt sitä kaivella tai siihen merkata, vaikka yleensä kaikki kummut, kasat, puunjuuret saa sellaisen kohtelun.

Yllättävän vähän nuo sitä mennyttä ystävää ihmisen silmin kaipaavat. Olisin jotenkin odottanut jotain isompia etsintöjä yms, mutta niin ovat hetkessä kiinni nuo koiruudet, että eivät sellaisiin ryhdy. Ehkä jos olisi jäänyt yksin, mutta kun niillä on toisensa niin se ilmeisesti riittää.