Suloinen pieni koiranpentu Rudolf on kadonnut johonkin ja tilalle on vaihtunut isopäinen, isojalkainen, laiha otus, joka tuntuu kasvattavan vain jalkojaan tällä hetkellä. Painoa on jo melkein 15 kiloa ja vauhtia piisaa. Iltaruuan jälkeen meillä yleensä matot rullaantuvat ja lattia tömisee, kun Ruttu saa iltahepulinsa. Isot pojat kävisivät jo yöunille, mutta tämä riiviö hiillostaa niitä leikkimään.
Tosi oppivainen poitsu on, osaa istua, ottaa kontaktia, mennä maahan, tulla luokse. Ei tietenkään vielä toimi joka kerta pyydetyllä tavalla, mutta enimmäkseen. Ja mehän ollaan taottu kun rauta on kuumaa eli hiukan on jo aloiteltu seisomista ja näyttelyjuoksuakin treenailemaan. Kiltti ja rauhallinenhan tuo on meidän pöllöpäähän verrattuna.
Tässä otoksia 13-viikkoisesta herrasta. Vähän huonoja ovat, kun tuo kulkee koko ajan nenä kameran linssissä, kun yrittää kuvata..
Mamman pihahommat ovat minusta näääin tylsiä
Päiväunilla
Pihalla on mukava tonkia ja tutkiskella paikkoja
Urholle kuuluu nyt hyvää, mutta aiheutti meille muutamat sydämentykytykset ja kyyneleet silmäkulmiin viime viikolla. Lähdimme normaalisti metsälenkille ja Urho juoksenteli innoissaan kunnes alkoi yhtäkkiä kuolata hillittömästi. Tässä vaiheessa matkaa oli taitettu vasta 5 minuuttia... Herran mahakin heitti samantien ripulille, joten käännyimme kotiin, jossa kuolaaminen vain paheni. Urho-rukka oli selvästi tuskainen ja levoton.
Yksikään eläinlääkäri ei meitä huolinut vastaanotolle, saimme vain joukon ehdotuksia mahataudista vatsalaukunkiertymään ja myrkytykseen. Urho kävi jo uneliaaksi ja ripuloi ja kuolasi lisää, joten koitimme vain kävelyttää sitä.
Onneksi Urhon kasvatti-mamman Marikan ohjein saimme koiran oksentamaan ja sen vointi koheni selvästi pikkuhiljaa oksentamisen jälkeen. Ihana siskoni kiikutti vielä lääkehiiltä tänne maaseudulle ja juotimme Urholle sen.
Yöksi se pääsi meidän makkariimme nukkumaan ja helpotus oli suuri, kun aamulla kysäisin "onko Urho vielä hengissä?" niin lattialta kuului tuttu hännänpaukutus. Eli loppu hyvin kaikki hyvin.
Iso kiitos Marikalle puhelinavusta ja Elinalle lääkinnästä. Lopulliseksi "diagnoosiksi" jäi sienimyrkytys tai kyynpurema, molempia täältä metsästä löytyy.
Tässä "murheenkryyni" vahtimassa pihatietämme
Nyt jo naurattaa, kun pääsi poseeraamaan mamman uuden kukkasen kera...
Tasa-arvon vuoksi myös ihanasta Röllistä kuva. Pappa on taas vähän paremmassa kunnossa, mutta kyllä se niin vanha höppänä jo on... Perusolemus kuitenkin edelleen iloinen.
Tässä vielä kuvatodiste "junnujemme" lämpimistä väleistä
Kommentit